perjantai 13. lokakuuta 2017

Viimeinen reissu



Aloitetaan Pyryn kuulumisilla. Pyrystä tulee kokoajan isompi poika ja kovasti ottaa oppia päiväkotikavereiden toiminnoista ja juurikin ehkä niistä pienistä pahoista jutuista. Mitä ei siis välttämättä tarvis edes oppia.. 
Päiväunet ovat jääneet pojalta kokonaan pois ja se tietty verottaa ihanasti meidän illoista. Ne ovat liiankin usein kaaosta, sekasortoa ja itkua. Olen jopa tullut siihen pisteeseen, että ihan koko perheen hyvinvoinnin tähden olisi päästävä juttelemaan kehitysvammapuolen psykologin kanssa, että miten toimia tilanteissa kun ne tuppaa riistäytymään iltaa kohden käsistä. 
Haastavampiahan näistä meidän hetkistä tekee se, että kun Pyry ei puhu, eikä osaa ilmaista mielipiteitään sanoin, eikä viittominkaan vielä. Vaikka viittomia tulee kokoaja enenevissä määrin. Siitä tulee se turhautuminen ja käytös muuttuu radikaalisti. 
Monta päivää sitä itse aikuisena jaksaa kärsivällisyyden kanssa kulkea käsitysten, mutta sitten tulee se loppu sillekin. Sille ei vain oikein mahda mitään tällä hetkellä, mutta sille pitäis jotain mahtaa koska se, että kun itse alkaa kirkua ja käyttäytyä kuin itse uhmaikäinen on kaukana vanhemmanroolista. Sitä tunnetilaa on erityislapsen vielä vaikeampi ymmärtää kuin taviksen, sillä tällä meidän erityiselläkin on tunnetilojen säätelyssä ja niiden ymmärtämisessä erittäin paljon vaikeuksia. Esimerkkinä se, että jos minä tai vaikka joku muu nauraa vähänkään liian pitkään tai kovaan, saa tämä pieni herra siitä raivarin, koska hänellä ei siihen ymmärrys riitä jossain vaiheessa enää laisinkaan.  

Tämäkin varmana tästä jossain vaiheessa rauhoittuu. Toivottavasti. Onneksi meillä on apua saatavilla kuitenkin jos vain sitä itse hakee. 



Hän on siis edelleenkin niin ihana aurinkoinen poika. Kiitollinen kaikista pienimmistäkin asioista. Kiitos -sanaa kuulen päivässä noin miljoona kertaa valehtelematta. Arjessa on vain tällä hetkellä isoja haasteita sen väsyneen käytöksen kanssa ja ei oikein hirveästi asialle voi unien osalta tehdä mitään, sillä ei häntä voi pakottaa nukkumaan päiväunia, eikä me olla vieläkään keksitty keinoa miten hän nukkuisi yöt heräilemättä kymmentä kertaa. Mutta kyllä me näistäkin selvitään. Kaikesta ollaan tähänkin mennessä selvitty. 


Tietysti vaikeaa tästä tekee myös tämä loppuajan raskaus. Olenhan jo viikolla 32 ja väsymystä on nähtävissä. Onneksi tää vauva antaa mun yöt nukkua suhteellisen hyvin. Toisin kuin Pyry aikoinaan mahassa. Toivottavasti tää kertoo hyvää tulevasta vauva-ajasta. 


Käytiin fröbeleiden 30v keikalla.
Pyry opetti heille miten hänen mukaansa
Fröbelit viitotaan. :) 


Ja että näistä arjen vaikeuksista selviäisi on välillä otettava itselleen aikaa. Sitä en olekaan ottanut hetkeen, ainakaan näin matkan merkeissä. 
Tällä hetkellä istun siis junassa, kohti Kokkolaa. Äidin ja isän hoiviin menen. Yksin. 
Päätin tämän reissun yks kaks toissa päivänä.  Olin hyvin turhautunut ja väsynyt ja päätin, että vaikka en siellä sais nukuttua ni nyt mun on otettava se oma hetki. Viimeisen kerran on siihen mahdollisuus ennen vauvaa. 

Hyvää tästä tulee. Ja kaikesta muistakin tulevista päivistä. Välillä täytyy vain ottaa itselleen sitä omaa tilaa. Antaa itselle armoa. Hengittää syvään ja levätä. Arkea on hyvä katsoa välillä vähän kauempaa. Siellä niitä oivalluksia yleensä syntyy. Huomaa taas levättyään, että jaksaa paremmin taas sen pienen rakkaan oikuttelevaa käytöstä.

Näissä merkeissä ihanaa viikonloppua kaikille. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttisi. Se lämmittää mieltäni :)