Pyry 3 vuotta! Onnea rakas huumorijätkämme!

Tänään se tapahtui. 3 vuotta sitten.  Pieni peikkopoikamme syntyi sulostuttamaan meidän ja monien muiden maailmaa!

Tuosta pienestä peikkopojasta on kasvanut hurmaava, nuori, huumorijätkä. Peikkomme saa meille välillä vedet silmiin väsymyksestä, mutta kaiken sen korvaa meille positiivisuutta luomalla, halaamalla, pussaamalla, nauramalla ja höpöttämällä omaa kieltään. 

Hän sulatti sydämen heti ja hän tekee sitä joka päivä edelleen.

Ensisilmäys Pyryyn tosiaan synnytyksen jälkeen oli et, sehän on selvä peikkopoika, tuuhealla vaalealla tukalla, söpöillä lurppakorvilla ja pikkunenällään:).

Synttäreitä vietettiin jo vlpna. Paljon kävi vieraita ja ainutlaatuisen mukava päivä oli! Tänään sitä jatketaan pienemmällä komppanialla.

Joku pv teen teille kuvakollaasiin tänne kuluneista vuosista.  Niistä näkee sitten kivasti miten se tuokin pieni poika on kasvanut!

Pyryn osaamista videomuodossa

Lisään nyt tämän videon tännekin, kun sen eilen linkkasin blogin fb-sivuille ja muistaakseni teistä kaikki ei siellä ole.

Hän on niin ihana!

Tulipa muuten vielä mieleen kertoa mitä neuvolatäti sanoi kun käytiin 3v neuvolassa. Kun se asia on saanut mut voimaan niin hyvin koko viikon ajan :)

"Eipä olisi Pyry parempaan perheeseen syntyä kuin teille, niin ihanasti te häntä pidätte"

Parempaa lausetta ei voisi edes kuvitella kuulevansa. Tuon lauseen hän siinä sanoi kun Pyryn kanssa touhultiin niitänäitä ja hän katsoi että miten Pyry on kehittynyt.

Viikonloppuna vietetään Pyryn synttäreitä. En oo vielä tehnyt asian eteen mitään. Se pitäisikin tässä jo aloittaa, sunnuntaihin kun ei hirveästi enää aikaa ole.

Tulossa taas meidän matalaan majaan n.30 juhlijaa. Sopu sijaa antaa, vai miten se meni :D

3v neuvola

Kuvan teksti kertoo kaiken tuosta hurmurista!  Paitsi ei painoa ja pituutta.  Pituus 87cm ja paino 12.3kg! Päänympärys 46.2cm.

A2 kehitysvammailta

Eilen tuli historian hienoin ohjelma yle2:lta; kehitysvammailta.  Siinä oli jos monenmoista ihmistä, joilla oli eri kehitysvammoja. 

Ohjelma sai mut liikuttumaan, nauramaan ja miettimään.  Toivottavasti Pyryn kasvaessa myös "tavisten" suhtautuminen kehitysvammaisten kohtaamiseen kasvaa positiiviseen suuntaan.
Vaikka itse en ole oikeastaan kertaakaan kokenut huonoa suhtautumista Pyryn kehitysvammaa kohtaan. Ehkä mulla on käynyt tuuri ja mun lähellä on vain hyvin suhtautuvia ihmisiä ja näkee Pyryn vain yhtenä meistä, ihmisenä, joka on saman arvoinen kuin me kaikki muut.  Niinku mekin näemme.

Siinä yks nainen sanoi siitä, että hänen mielestä se on surullista, että kun kehitysvammainen ihminen syntyy, niin moni läheinen saattaa olla surullinen asiasta, alkuunsa ainakin.  Kuten myös kehitysvammaisena syntyneen lapsen vanhemmatkin.  Sitä minäkin ihmettelin, koska me ei oltu lainkaan surullisia. Vaikka yllätyksenä tulikin.
Mutta ehkä se on niin, että ei he sen takia ole surullisia että joku saa kehitysvammaisen lapsen, vaan sen takia että miten sen kehitysvamman kanssa pärjää tässä maailmassa?

Mulla itsellänihän oli sellainen kutina koko raskaana olon ajan, että jotain erilaista olen saamassa. Joku kuuluisa intuitio. Vaikka kaikki oli ultrien mukaan ihan normaalisti, ni silti sanoin kaikille et, ei ne mitään kerro, mulla on täysin sellainen  olo et saan erityislapsen, opettamaan ehkä mulle jopa positiivisuutta elämään.

Näinpä siinä kävi. Sain sen positiivisuuden Pyryltä. Juurikin Pyryltä.
Ainahan mä oon melko positiivinen ollu, lukuunottamatta mun masennuskautta reilu vuosi sitten, mut sitä ei lasketa.  Sille ei mitään mahtanut. Piti käydä pohjalla, että taas noustaan, entistä positiivisempana.

Oon maailman onnellisin et olen saanut juurikin Pyryn.
Pojan.
Pienen ihmisen alun.
Ihminen jolla todettiin kehitysvamma. Ihminen niin kuin me kaikki muutkin. Samanarvoinen kuin kaikki muutkin.
Yhtä ekstrakromosomia rikkaampi.
Terve.
Ei sairas.
Lapsi. 
Ei kärsi, eikä sairasta Downin syndrooma.  Hän elää kuin kaikki muutkin, mutta hänellä on vain todettu kehitysvamma. Kehitysvamma joka on toissijainen asia. Hän ei koostu kehitysvammasta.
Se on sivuseikka.
Hän on Pyry.  Hän ei ole kehitysvamma.  Häntä saa tuijottaa, niin kuin kaikkia muitakin. 
Häntä saa jututtaa.
Hänen kaveri saa olla.
Hän ansaitsee kultaa, niin kuin me kaikki.

Mitä teillä nousi mieleen ohjelmasta jos katsoitte sen?  Ottaisitko kehitysvammaisen asumaan naapuriisi? Tekisitkö abortin jos kuulisit odottavasi kehitysvammaista lasta?

Vähän ajankulusta

En mä taho keretä kirjoitella tänne mitään.  Kaikki aika menee opiskellen, etåtehtäviä tehden, kokeisiin lukien, Pyryn kanssa leikkien ja loppuviimein illan päätteeksi sohvalle käpertyen ja aikaisin nukkumaan mennen. Sitä tää on. Elämätä. Kiireistä sellaista. 

Oon saanu uuden puhelimen, jossa on älyttömän huono kamera, niin tulee kuvattua aivan liian vähän elämää. Laatikossa ois kamera, ja pöydällä tietokone, mutta aika ei riitä niiden kanssa touhuamiseen. Tai sitten vain kaikki muut asiat menevät niiden edelle.

Itse oon ollu vaihteeksi tämän viikon kokonaan kipeänä. Kuumetta ja flunssaa,kurkkukipua ja korvat lukossa. Edelleen räkätauti ja kurkkukipu jatkuu.

Pyry pysynyt onneksi terveenä, lukuunottamatta sitä imusolmutulehdusta varpaassa.

Pyrystä on kasvanut iso poika.  Omaa äärettömän vahvan omantahdon. Sen kanssa on  välillä tosissaan koetuksella omat hermot.
Mutta taas se toinen ääripää on se hänen hellyys ja huolenpito. Jos äitiä sattuu, sillon silitellään, pussaillaan ja halaillaan. Jos satun vaikka vähän yskimään, tulee Pyrylle siitä jo huono fiilis, katsoo suruissaan ja ampaisee halimaan, vaikka oikeasti ei mitään hätää olisikaan! Söpöä!
Pyry on löytänyt myös kiipeilyn jalon taidon! Joka paikkaan kiipeillään ja jos ei ihan pituus riitä ni haetaan pikkujakkara jalkojen jatkeeksi. 
Jääkaappikin on kiva. Sieltä on helppo itse hakea joka välissä syötävää ja juotavaa. Välillä saattaa kävellä keittiöstä kahvipurkin kanssa olkkariin ja sitäkin pitäis saada syödä.

Aina jos vessan ovi jää auki, on jäpä kiipeemässä pöntön päälle ja vetäisee nupista. Se vasta onkin hauskaa.  Kun kuulee äidin lähestyvän vessaa kohti, alkaa sieltä kuulua kikatusta. Kerkesinpäs taas vähän jekkuilla.

Yöt menee miten menee.  Viime yönä taas valvottiin ihan urakalla.  Pyörii, hyörii ja itkee. Ehkä kasvukipuja, ehkä ei. Sen kun tietäisi.

Äääh. Nyt tuli taas ajatuskatkos, kun samalla pidän seuraa tuolle mainiolle jätkälle.

Loppuun pieni kuvakollaasi. Siitäpä huomaatte että onko mielenkiintoa tällä puhelimella enää kuvailla/bloggailla.  Vaikka muuten ihan huippu puhelin onkin!